90 astetta ikuisuuteen

Uutisissa kerrotiin sinä keväänä alppipuiston ammus- ja huumekätköistä. Se ei kuitenkaan pysäyttänyt ihmisten ja alumiinitölkkien tulvaa kesällä, eikä jauhon ja sinapin katkuista lukiolaisten riehuntaa syksyllä.

Talvisin alppipuistossa on hiljaista.

Lumen tullen siellä on niin häkellyttävän hiljaista, että kun jalat saapuvat kivisten portaiden päähän, amfiteatterin korkeimaan kaarteesen on pakko pysähtyä. Muistan kuinka sitä kevättä edeltävänä talvena odotin sinua alppipuistossa. Odottaessani tein viimeisen muistamani kerran lumienkeleitä. Sormet kohmeessa ystävän isoäidin kutomista lapasista huolimatta. Ne harvat jotka kulkivat ohitseni koiran talutushihna kädessään katsoivat minua hetken kaukaa, sitten jatkoivat kulkuaan. Minä jatkoin lumienkeleitä. Muistan miltä näytit kun lähestyit. Pitkät hoikat jalkasi kannattelivat sen suuren ikiaikaisen, vahvasti tuoksuvan nahkatakkisi alla selkääsi, rintaasi ja hartioitasi. Viimeiseksi katseeni kohosi kiharoiden peittämään päähäsi. Muistan yhä miten raskailta ja karheilta kiharasi sormieni lomassa joskus tuntuivat ja varmaan tuntuisivat yhä, ellet olisi ajan myötä leikannut niitä pois.

Ikävöin sinua. salaisuuksiasi ja tunteitasi joista tiedän sinun kertoneen minulle ensimmäisenä. Ikävöin vikkeliä sormiasi ja sitä kuinka meidät molemmat teki onnelliseksi jokin niin yksinkertainen. Ikävöin sitä että päättömästi käveleminen on tarpeeksi. Ikävöin sitä että töölönlahti on tarpeeksi, pitkäsilta on tarpeeksi, pasilan asema on tarpeeksi. Karhunhalauksesi illan päätteeksi on tarpeeksi. Kumpikohan meistä oli ensimmäisenä se, jolle se kaikki ei enään ollutkaan tarpeeksi?

Kysyisin sinulta asioita joihin kaipaan vastauksia jos vain osaisin. Laitatko kahviisi edelleen hunajaa, vai onko sinulla enää aikaa edes kahville? Milloin voisin tulla katsomaan sinun tanssivan?

Muistan että alppipuisto ei koskaan ennen eikä jälkeen, näyttänyt niin kauniilta kuin silloin, kuin  kun istuimme sen kallioilla ja tiesimme, että olimme tulleet tiemme päähän.

Ikävöin sinua.

Armosta itselleen

 

Liekkisi vieressä,
lämmittelen käsiäni palovammoille saakka.
Luistasi rakensin häkin,
mutta se ei pitänyt mieltäni sille kuuluvassa ruumiissa.
Lepattavassa, kahvin tärisyytämässä ruumiissa,
jonka tarjoilen sinulle huonosti kiillotetulla hopealautasella